ALVAR AALTO -SEURA

Alvar Aalto -seura ry vaalii yhteistyössä Alvar Aalto -museon kanssa Aallon arkkitehtuuriperinnettä ja edistää arkkitehtuurin ja kuvataiteen vuoropuhelua paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Seura järjestää luento- ja keskustelutilaisuuksia sekä kotimaahan ja ulkomaille suuntautuvia arkkitehtuuri- ja kuvataidematkoja. Seura pyrkii vahvistamaan Jyväskylän tunnettavuutta Alvar Aallon kaupunkina ja virittää yhteistyötä eri tahojen kanssa Aallon kohteiden tunnettavuuden ja arvostuksen parantamiseksi.

Alvar Aalto -seura ry perustettiin vuonna 1966 Alvar Aallon nimeä kantavan museon saamiseksi Jyväskylään. Alvar Aallon suunnittelema museorakennus valmistui vuonna 1973. Museossa oli tilat sekä arkkitehtuurimuseolle että Jyväskylän taidekokoelmille. Alvar Aallon toiveiden mukaisesti museosta ei tullut yhden miehen museota, vaan arkkitehtuurin ohella museon toimintakenttään kuuluivat laaja-alaisesti myös muut visuaaliset taiteet. Museo toimi osana Jyväskylän kaupungin organisaatiota vuodesta 1979 vuoteen 1998. Vuonna 1998 Alvar Aalto -museo liitettiin osaksi Alvar Aalto -säätiötä.

Liity jäseneksi

Jäsenyyttä voi hakea seuran hallitukselta täyttämällä lomakkeen tai ottamalla yhteyttä seuran sihteeriin (alvaraaltoseura(at)gmail.com). Seuran hallitus käsittelee jäsenhakemuksen, jonka jälkeen jäsenen nimi ja osoite liitetään seuran jäsenrekisteriin.

JÄSENMAKSUT 2024
25 € vuodessa varsinaiselta jäseneltä
10€ vuodessa päätoimiselta opiskelijalta
120 € vuodessa yhteisöjäseneltä